Ennen kun sä synnyit, sun pinnasänky oli koristeltu kauniisti. Sängyssä oli paljon vaaleansinistä. Ja äiti kysyi, mitä jos sieltä tuleekin tyttö, eikä ole paljon vaaleanpunaista. Minä annoin sun sänkyyn vaaleanpunaisen pehmolelu etanan. Myöhemmin sä nimesit sen Lilliksi. Siitä tuli sun tärkein pehmolelu ikinä. Sen piti aina olla mukana, jos oltiin tai olit yökylässä. Ja jos ei ollut, niin se oli pakko hakea sulle, muuten alkoi itku ja huuto.
Mä odotin kovin, että musta tulee isosisko ja se tuntui jännittävältä, tunsin itseni isoksi tytöksi jo. Kuitenkin kun sä tulit perheeseemme, vanhempiemme huomio jakautui meidän kahden kesken. Mä tulin vähän mustasukkaiseksi sun takia, kun tuntui, että sä saat enemmän huomiota kuin mä. Vaikka mä olin mustasukkainen ja sen takia ehkä ilkeäkin sulle, niin silti mä rakastin sua siskona heti sun syntymästä asti.
Sä olit pienestä pitäen semmonen säätäjä, että toista en oo tavannut. Tai oikeastaan nykyään äiti muistuttaa sua hölmöydellään. Me molemmat tykättiin meijän mökistäja siellä olosta. Sielläkin välillä sä hillusit kalsarit päässä ja huusit kuinka isoja mulkkuja siellä oli. Silloin oli vielä meidän perhe kasassa. Ja meillä oli koira Dino. Se oli meille molemmille tärkeä. Sä välillä leikit, että ite oot leijonakuningas ja Dino on leijonakuninkaan Scar. Leijonakuningas oli yksi sun lempi elokuva, sä voisit katsoa sen monta kertaa peräkkäin.
Sä olit myös aikamoinen täystuho, varsinkin mun lelujen suhteen. Mä pidin aina mun lelut siisteinä ja kauniina koko mun lapsuuden. Sä aina sotkit kaiken. Lopulta äiti lukitsi mun huoneen, ettet pääse sinne sotkemaan, koska piirsit tusseilla mun barbien naamoihin, leikkasit niiden hiukset ja rikoit mun leluja. Mä itkin ja olin katkera silloin. Nykyään mua hymyilyttää ajatus sun touhuistas.
Sä olit joku viis- kuus vuotias, kun meidän vanhemmat erosivat. Mä en tänä päivänäkään tiedä miltä susta ikinä tuntui meidän vanhempien ero. Mä muista vaan, kun silloin pienenä sä olit ihmeissäs, missä iskä on, kun se ei enää ollutkaan kotona meidän kanssa. Me kyllä oltiin sun kanssa iskällä joka toinen viikonloppu.
Me muutettiin mä, sä ja Dino äidin kanssa. Mä en tiedä tiesitkö sä sitä, mutta multa kysyttiin, kumman vanhemman luo haluan muuttaa? Mä halusin ehdottomasti äidin luo, koska sinä ja Dinokin muutitte äidin kanssa.
Kun me molemmat siinä kasvettiin, me alettiin riitelemään enemmän. Mä muistan kun mulle tguli Suosikki lehti ja mä olin ihan lovena Leonardo di Caprioon ja sä et siitä oikein tykännyt. Sulla oli ykkösenä vaan Spice Girls. Niin kerran siinä lehden kannessa oli Leonardon kuva, niin sä olit leikannut siltä silmät pois ja mä olin niin kiukkunen sulle silloinkin.
Kuudennella- seitsemännellä luokalla mä sain alkaa ottaa vastuuta susta, silloin me alettiin olemaan kahdestaan jonkun aikaa, lähinnä äidin työvuorojen ajan. Kun mä menin seiskalle, niin sä menit ekalle luokalle. Meillä oli jonkin matkaa sama reitti. Mun kouluun vaan oli pidempi matka. Välillä me käveltiin samaa matkaa. Jos äiti oli koulun jälkeen töissä, mä vahdin, että sä teet läksyt heti koulun jälkeen, syöt ja tulet ajoissa kotiin. Jos me riideltiin, niin kuin usein jotain pientä tuli, niin vuorotellen näpyteltiin kaupan numeroa ja soiteltiin äidille töihin, kun toi kiusaa taas.
Niihin aikoihin mä aloin salaa polttaa tupakkaa. Kerrankin sä olit huutanut äidille, että tuu kattomaan, kun Johanna ja Heidi meni tonne tolpan taakse ja nyt sieltä tulee savua. Pian mä aloin polttamaan kotona salaa, kun äiti ei ollut kotona. Olin kyllä jäänyt jo äidille kiinni, mutta se ei hyväksynyt, että poltan kotona. Sulle mä aina muistuttelin, ettei äitille saa kertoa.
Kerran kun äiti oli töissä, me oltiin Heidin kanssa meidän parvekkeella tupakalla. Meidän parveke oli maan tasalla. Yhtäkkiä kuului kauhea huuto, mä tunnistin sen heti suksi ja lähdin juoksemaan ääntä kohti. Mä näin sun pitävän sun kasvoista kiinni ja huutavan maassa. Sun vaaleat hiuksetkin olivat veressä. Siinä oii semmoinen nuori mies, joka selitti pahoillaan, että sä juoksit kulman takaa hänen ja pyöränsä alle. Mä pelästyin ja mietin mitä nyt tehdään. Pihasta yhden Janin äiti ja Jan kuulivat tilanteesta ja he lupasivat viedä meidät terveyskeskukseen, kun veren tulo ei meinannut loppua. Siellä ne liimasi sen haavan sun poskessa.
Me ajeltiin kavereiden kanssa sun pyörällä niin, että toinen polki ja toinen seisoi takatarakalla. Me pidettiin teille jotain kerhoa. Teillä oli oikein kerhovihotkin, jotka on varmaan vieläkin mulla tallessa kellarissa. Välillä me pidettiin nyyttäreitä meillä sun kavereiden kesken. Ja sun synttäreillä olin järjestämässä ohjelmaa.
Me muutettiin, koska mulla meni liian lujaa. Kyllä sä sen olit huomannut, enkä mä tiedä mitä äiti oli sulle puhunut musta. Uudessa paikkaa me riideltiin äidin kanssa todella paljon ja sä näit ja kuulit riidat monesti. Mä olin ihan hirvee äitiä ja suakin kohtaan. Mä aina syytin äitiä, että se muka lellii sua. Sä saat muka aina kaiken ja mä en ikinä mitään, vaikka oikeesti äiti kyllä välitti meistä ihan yhtä paljon kummastakin ja molemmat saatiin asioita, esineitä, huomiota, rakkautta ja läheisyyttä. Äiti teki kaikkensa meidän eteen.
Me oltiin aina joka toinen viikonloppu iskällä. Silloin me yleensä syötiin jotain roskaruokaa ja karkkia ja katottiin jotain elokuvaa yhdessä. Me reissattiin myös paljon kolmestaan. Silloin, kun iskä asui keskisuomessa, me oltiin sielläkin välillä. Yhtenä talvena me oltiin isän luona ja mä halusin laskettelemaan. Me aateltiin, että jos mä opettaisin suakin laskettelemaan suksilla. Me mentiin lähellä olevaan laskettelukeskukseen, jossa oli loiva ja pitkä mäki, jossa olisi ollut helppo harjoitella. Me vuokrattiin välineet. Sitten me lähdettiin sun kanssa ankkurihissillä mäkeä ylös. Me oltiin ihan melkein lopussa hissimäkeä, kun me tiputtiin hissistä. Sä suutuit niin paljon ja huusit, ettet laskettele enää ikinä. Sä jätit sukset ja sauvat siihen, ja lähdit tarpomaan mäkeä alaspäin. Mä jäin sinne kaikkien sauvojen ja suksien kanssa. Vähän mua otti päähän. Ei sullakaan niin pitkä pinna ollut. Sä et suostunut enää tulemaan mäkeen, joten me palautettiin sun välineet. Me kysyttiin saanko mä vaihtaa lumilautaan. Se oli mun ensimmäinen kerta. Mä taas en antanut periksi. Mä harjoittelin niin kauan, että se alkoi onnistumaan multa. Olin niin tyytyväinen itsestäni. Harmitti kyllä sun puolesta.
Kerran iskä osti jostain alennusmyynnistä sulle ja itselleen laskettelusukset ja monot. Sitten me matkustettiin porukalla Himokselle. Mä, iskä, sä ja mun kaksi kaveria Maiju ja Pete. Mä istuin etupenkillä ja sä istuit takana keskellä Maijun ja Peten välissä. Voi niitä raukkoja. Sä selitit koko matkan vastaantulevista autoista vuorotellen kenen auto se on. Mä olisin vaan halunnut kuunnella musiikkia. Himoksella sä ja iskä harjottelitte kahdestaan laskemaan mäkeä. Me opetettiin Peten kanssa Maijua lumilautailemaan ja Peten kanssa me käytiin isommissa mäissä. Oli tosi huippua, että sä vihdoin opit laskettelemaan ja tykkäsitkin siitä, mutta et niin paljon kuin mä. Mä rakastin lautailua.
Mä aloin jo silloin teininä kokeilemaan huumeita, niin kun tiiät. Mä aina yritin sulta saada rahaa myymällä sulle jotain, esim. mun smurffi levyn. Oo ylpee itestäs, että pidit puoles, etkä ostanut mun tavaroita. Kyllä mä jo silloin tunsin vähän huonoa omatuntoa, vaikka et sä varmaan oikein tajunnut, mitä mun elämässä oli menossa. Mä en oikein kunnolla edes muista, millainen sä olit, kun me tosissaan riideltiin äidin kanssa mun ollessa sekaisin esimerkiksi keskellä yötä, oletko mahtanut olla hereillä. Kerran, kun me riideltiin sun kanssa jostain, mä tönäisin sut kovaa päin seinää. Mä säikähdin itsekin, mitä tein, koska sä olit kuitenkin lapsi. Sä aloit itkemään ja mä vaan pyytelin anteeksi. Oon siitä edelleen pahoillani. En olisi koskaan saanut käyttää väkivaltaa sinuun.
Silloin, kun mä pidin välivuotta, ja asiat oli mun ja äidinkin suhteen vähän paremmin, mekin ehkä lähennyttiin sisaruksina, kun mä vähän jouduin katsomaan sun perään, äidin käskystä. Joskus sä ärsytit mua tahallaan niin kauan, että sait mut suuttumaan kunnolla. En mä tajuu, mitä sä sillä hait, ehkä vaan huomiota. Ja susta oli hauska tehdä mulle jekkuja. Kun sä kerran kysyit mun kavereilta haluaako ne kuulla, kun mä laulan. Mä ihmettelin, mitä sä selität. Ja kun mun kaverit sanoivat, et joo, sä hait sun huoneesta mankkarin ja laitoit soimaan kasetin, johon olit nauhoittanut, kun minä laulan omassa huoneessani. Olit nauhoittanut sen salaa ja susta se oli tosi hauskaa. Ja mä oikeasti salaa haaveilin laulajan urasta. Ensin mä nolostuin, mutta sitten mä vähän hermostuinkin sulle.
Muistatko sen kerran, kun tein meille uunissa kalapuikkoja ja ranskalaisia? Me juteltiin siinä keittiössä, sitten mä katoin vähän sinne uuniin ja huomasin, että leivinpaperi palaa. Mä menin vähän paniikkiin ja otin vaan pellin pois uunista ja laskin hellan päälle. Mitään ajattelematta otin vettä ja heitin pellille, enkä partiolaisena tajunnut, että alla oli rasvaa ja sähköhella. Onneksi kaikki vesi jäi kuitenkin pellille ja se sammui. Sä menit aivan paniikkiin ja mä sain rauhoitella sua, että kaikki on kunnossa. Sitten sä selitit äitille puhelimessa, että meillä oli tulipalo, ja äiti antoi noottia minulle, miten minun olisi kuulunut toimia. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.
Enkä mä sulle niin kauhean hyvää esimerkkiä näyttänyt isosiskona silloinkaan. Kerran, kun sä tulit koulusta ja pimputit ovikelloa, mä tulin avaamaan oven nuppineula nenässä pystyssä. Sä katoit suu auki mua ja kysyit, mitä mä oikein teen. Mä vaan sanoin, ettei äidille saa kertoa. Mä tein itselleni nenälävistystä, jonka äiti kuitenkin huomasi myöhemmin. Jossain vaiheessa se tulehtui ja jouduin ottamaan sen pois.
Näitä oli varmaan tuhansia kertoja, kun sanoin, ettei äidille sitten saa kertoa asiasta. Silloinkin, kun keksin, miten saan äidin sätkävehkeet sen vaatekaapista. Otin vasaralla takaseinän naulat irti ja raotin takaseinän levyä, jotta sain ne. Äiti oli kovaan ääneen ihmetellyt, että miten hänellä voi mennä niin paljon tupakkaa ja sä olit sitten siihen kertonut, miten mä hoidan hommat kotiin.
Me käytiin Rhodoksella koko perhe vähän ennen, kun mä vammauduin. Siellä sä olit ihan mahdoton. Ravintolassa sä kaadoit kokikset, pudotit ruokailuvälineet ja kerran heitit ruuat syliisi. Kerran sä meinasit kävellä päin tolppaa kadulla ja yhtenä päivänä kävelit suoraan uima-altaaseen, kun et katsonut eteesi, ja selitit vain innostuneena meille. Se oli aika hupaisaa. Mä lähdin aina ensimmäisenä hotellista ulos nurkan taakse tupakalle. Monesti sä ängit mun mukaan. Ehkä se oli sunkin mielestä jännää. Joskus mä käskin sun vahtia, milloin äiti tulee ulos hotellista. Sitten me käytiin aina kahdestaan tien toisella puolella olevassa kaupassa ostamassa jäätelöä äidin antamalla rahalla. Jäätelö ja tupakka-aski maksoivat saman verran, ja välillä mä ostin jäätelön sijaan askin tupakkaa. Kun menimme takaisin hotellille, minulla ei ollut jäätelöä. Äiti siinä huomautti, että kyllä hän tietää, mihin ne Johannan jäätelörahat menevät ja sinä siinä kovaan ääneen ihmettelit, että mihin muka, vaikka hyvin tiesit. Äitiäkin rupesi naurattamaan ja sanoi sulle, että kyllä sä sen tiedät itsekin. Joinain iltoina me oltiin kahdestaan uimassa hotellin uima-altaalla. Siellä ei ollut ketään muuta kuin me. Meillä oli tosi hauskaa ja luulen, että nautittiin molemmat silloin toistemme seurasta. Äiti huuteli meitä parvekkeelta välillä nukkumaan. Me oltiin molemmat sellaisia vesipetoja ja tykättiin uimisesta niin meressä kuin altaassakin. Säkin opit jo tosi nuorena uimaan ja hyppäämään syvästä päästä uimahallissa. Oltaisiin me viihdytty siellä matkalla kauemminkin.
Mä en itse asiassa tiedä edes, missä sä olit sinä iltana, kun vammauduin. Enkä mä tiedä, mistä sä siitä kuulit ensimmäisenä. Sen mä tiedän, että sä olit paljon ystäväperheemme luona hoidossa varsinkin silloin, kun olin vielä teholla. Äiti lähetti aina sulta terveisiä. Mun oli ikävä sua. Sä lähetit mulle sinne onnennarun, joka oli punainen langanpätkä ja kerran sä olit lähettänyt minulle itse kirjoittaman Pokemon – tarinan. Se oli aika huvittavaa, kun äiti yritti lukea sitä mulle, kun se ei ymmärtänyt mitään Pokemoneista. Se oli kauheen vaivaantunut, kun ei tiennyt jotain sanoja oikein. Mulle ajatus oli tärkeintä.
Sitten, kun mä olin tavallisella ja kuntoutusosastolla, te kävitte aina porukalla katsomassa mua. Äidin siskon perheen ja mun kummitädin ja serkun kanssa. Siellä sä ja mun serkku puhaltelitte kumihanskoja ja ne oli kuin lehmän utareet. Meillä oli aina jotain omaa hauskaa ja se piristi minua. Mulle oli tosi tärkeetä silloin, että te kävitte kattomassa mua. Sitten mä lähdin Helsinkiin Käpylään kuntoutuskeskukseen, eikä me nähty pitkään aikaan.
Mä pääsin silloin jouluna kotilomalle. Yhtenä iltana me katottiin telkkaria olohuoneessa. Sitten mä pyysin sun vaihtaa kanavaa. Sä sanoit mulle tylysti, että en vaihda. Et säkään koskaan ennen vaihtanut, kun mä halusin. Olit vissiin vähän kaunaantunut mulle. Musta se itse asiassa tuntui vähän pahalta, enkä olisi halunnut, että tunnet niin. Mutta teit sä mun hyväksikin asioita esim. yhtenä iltana hieroitte äidin kanssa mun jalkoja, kun mä olin ollut niin kauan pakkasella ulkona, että mun jalat olivat aivan jäässä, josta äiti meni vähän paniikkiin. Vissiin samalla lomalla me lähdettiin sun kanssa seikkailemaan keskustaan niin, että sä työnsit mua pyörätuolissa. Me jäätiin jumiinkin johonkin sisäänkäyntiin ja se vartija tuli auttamaan meitä. Me oltiin ihan noloina.
Mä muutin sieltä Käpylästä omaan asuntoon. Te kävitte äidin kanssa siellä kylässä ja mä teillä. Me ei oltu kauhean läheisiä silloin. Suakin kiinnosti lähinnä vain hevoset ja koirat. Jossain kohtaa te muutitte äidin siskon perheen kanssa paritaloon. Meijän serkku ja kummitäti asuivat samalla tiellä, millä tekin. Sä liikuit aika paljon meijän serkun kanssa ja touhusitte niitä heppajuttuja.
Mun mielestä sä ostit sun rippirahoilla järjestelmädigikameran. Se oli sun harrastus, kuvaaminen, hevoset ja koirat. Sä kuvasit ihan kaikkea: luontoa, eläimiä, ihmisiä, esineitä ynnä muuta. Sitten sulla oli vissiin jotain hoitoheppoja ja kävit ratsastamassa tallilla. Te otitte äidin kanssa koiranpennun vissiin jo ennen sun rippijuhlia. Kiva, kun meillä oli se Dino, labradorinnoutaja, joka oli kaksitoistavuotias, sitten tuli pikkuruinen perhoskoira Leidi. Jo oli kokoeroa. Se oli aika huvittavaa. Te otitte myös kissan, jonka nimeksi tuli Tiki. Se oli niin sun kissa. Se nukkui sun kainalossa kuin unilelu ja antoi sun paijata miten vaan.
Dino oli sulle maailman tärkein eläin. Se oli sulle kuin sisar. Te olitte kasvaneet yhdessä. Dino oli kolmetoistavuotias, kun se jouduttiin lopettamaan. Se oli sulle ihan hirveä paikka. Niinä aikoina sä olet ensimmäisiä kertoja miettinyt itsemurhaa. Olihan se Dino mullekin tärkeä, mutta jotenkin mulla meni niin lujaa, että en mä sitä kauheasti surrut, ja jotenkin mä vaan olin niin kylmä.
Te olitte ottaneet toisenkin perhoskoiran, tai oikeastaanhan ne oli sun koiria, ja sä vissiin olit maksanutkin niistä. Sen toisen koiran nimi oli Hope. Te muutitte äidin kanssa lähemmäs keskustaa. Tiki oli ollut matkoilla vaikka kuinka kauan, ja äiti oli ajatellut, ettei se enää koskaan tule takaisin. Kuitenkin sinä päivänä, kun te muutitte, Tiki ilmestyi pihaan. Se oli sulle ihan hirveetä. Äiti sanoi, ettei Tikiä voi ottaa kerrostaloon, ja sä sanoit jääväs sinne Tikin kanssa. Iskäkin tuli sun kanssa sinne pihalle, ja jotenkin ne sai sitten suostuteltua lähtemään ja se uusi asunnonomistaja lupasi huolehtia Tikistä.
Kun sun yläaste loppui, sä menit ensin lukioon. Jätit sen kuitenkin kesken. Syytä en siihen tiedä. Hait lähihoitajakouluun, jonne pääsitkin. Sä aloit mulle henkilökohtaiseksi avustajaksi vapaa-ajalla kahdeksan tuntia viikossa. Me käytiin kaupoissa, lenkillä, tehtiin ruokaa ja milloin mitäkin.
Kerran me oltiin Kotipizzassa. Mä katoin, että siinä vieressä on yksi miekkonen, tuttu nuoruudestani. Itse asiassa nuoruudenaikainen poikaystäväni. Sitten se tunnisti mut ja kysyi oonko mä Johanna. Mä vastasin, että joo, ja me istuttiin samaan pöytään. Sä hait meille pizzat. Tyyppi kysyi meiltä haluammeko siiderit. Minä otin, sinä et. Tyyppi kaivoi ne repusta. Sitten se kysyi halutaanko me pilveä. Me sanottiin, että ei. Mä oisin varmaan muuten ottanut, mutta en kehdannut, kun sä olit siinä. Kun me siinä vaihdettiin kuulumisia, tää tyyppi kertoi tulleensa vankilan aamupuurolta pizzalle. En tiedä, miksi se oli ollut istumassa. Sitten sen joku kaveri tuli siihen, ja ne jatkoivat matkaansa.
Kun sä olit seitsemäntoista, sä kävit välillä mun luona juopottelemassa jonkun kaverisi kanssa. Oli meillä aina mukavaa. Mehän oltiin yleensä melkoinen pari yhdessä. Mun naapurissa asui semmoinen nuori mies johon me tutustuttiin. Se vaikutti tosi ok tyypiltä. Me pyydettiin sekin viettämään iltaa meidän kanssamme. Sä ihastuit siihen ja huomasi, että tää nuori mieskin oli kiinnostunut susta. Pian se kysyikin multa lupaa, saako hän viedä sut jäätelölle? Mä annoin ilman muuta luvan sellaiselle herrasmiehelle joka vielä kysyy lupaa. Te kävitte jäätelöllä ja tosi pian te aloitte seurustelemaan.
Myös tää tyyppi keneen me törmättiin siellä kotipizzalla, otti muhun yhteyttä facebookin kautta ja hyvin pian mä treffasin hänet. Mä aloin tapailemaan tätä tyyppiä useamminkin, vaikka tiesin hänen käyttävän huumeita. Mä vakuuttelin itselleni, ei en minä, vaikka ne muut. Pian se käyttö lisääntyi ja nopeasti turrutin itseäni päivittäin 24/7. Edelleen selittelin itselleni valheita, että olen vain viihdekäyttäjä. Mutta jo peruslääkityksestäni, jonka olin puhunut itselleni, sai minut aivan jumiin, siihen vielä huumeet päälle.
Sä olit edelleen mun henkilökohtainen avustaja ja mä siis käytin huumeita. Mä käytin sun vaitiolovelvollisuutta hyväkseni, niin ettei meidän vanhemmat saaneet vihiä mistään. Mä taas onnistuin aina keksimään selitykset, ellen muuten niin valehtelemalla. Oikein fiksu ja vastuullinen isosisko.
Kerran mä olin yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä ja alkoholilla, että olin joutunut sairaalaan asti. Sulle ja iskälle mä kerroin asiasta ja me pidettiinkin jonkinlainen yhteinen palaveri kolmestaan, ja sovittiin, ettei äidille kerrota, kun se on niin hermoheikko tällaisissa asioissa. Sulla ei varmaan oikeasti oo ollut helppoa ja kivaa koko ajan pitää sisälläsi mun salaisuuksia äidiltä, joka rakastaa mua ja sua, ja haluaa meille vain pelkkää hyvää. Mä en ole ollut oikeudenmukainen sua kohtaan näissä asioissa, ja pyydän sitä anteeksi.
Kerran sä tulit mun luokse töihin ja mä olin niin sekaisin, että nuokuin parvekkeella. Mä en kunnolla pysynyt hereillä, eikä mun silmät pysyneet auki. Sä suutuit mulle niin paljon, että kerrankin oikein huusit mulle. Huusit: ”selvitä vittu pääs”, että sä lähdet nyt kotiin. Mä jäin sinne notkumaan yksin, enkä välittänyt, mitä sanoit. Ei se silloin tuntunut missään.
Sä näit koko ajan vierestä, kun mä aloin päivä päivältä menemään huonompaan kuntoon ja mikään ei enää riittänyt minulle. Halusin koko aika vain lisää huumeita. Mä voin henkisesti ja fyysisesti niin pahoin, että pelkäsin kuolemaani. Mun oli pakko hakea apua ja lähetin sähköpostia nuorisoasemalle. Sitten varasin sieltä ajan.
Mä kävin siellä jonkun aikaa Ja lupasin jatkuvasti lopettaa käyttämisen, mutta mä en pystynyt, vaikka halusin ja yritin olla ilman. Lopulta mulle ehdotettiin vertaistukiryhmiä, joita mä ensin vastustin omien ennakkoluulojeni takia. Mä kuitenkin menin sinne yhden meidän lapsuudenystävän ylipuhumana. Mä jatkoin siellä käymistä, mutta se meidän ystävä ei enää tullut. Se oli mulle kova paikka jättää kaikki käyttävät kaverit, mutta sä ja mun uudet ysytävät vertaistukiryhmistä tuitte muo. Pian mä kirjoitin äidille sähköpostin, jossa mä kerroin käyttäneeni huumeita. Jos nyt puhun ihan totta, niin en kunnolla edes muista, miten äiti reagoi siihen. Eikä mulla ole pienintäkään hajua, mitä teidän kahden kesken ootte käyneet läpi siellä kotona.
Multa meni asunto mun huumehörhöilyn takia ja te asuitte äidin luona sen sun miekkosen kanssa. Mä jouduin hetkeksi mielisairaalaan ja muutin sieltä maalle dementiakotiin rauhoittumaan. Mä en muista taisitko sä käydä siellä maalla kuin kerran, kun äiti ei koskaan uskaltanut ajaa sinne. Niin, silloin, kun olin muuttanut sinne, mulle ja sulle tuli riitaa. Oiskohan just ollut jotain mun huumeidenkäyttöön liittyvää. Sä et suostunut puhumaan mulle ja mä jouduin pian irtisanomaan sut, kun et enään ilmoittanut tuletko enää ollenkaan töihin.
Mä pyysin sun entistä luokkatoveria, yhtä tyttöä mun henkilökohtaiseksi avustajaksi. Sulla oli oikeus suuttua ja sä suutuit mulle niin, että me ei puhuttu toisillemme yli puoleen vuoteen. Mä olisin monta kertaa halunnut selvittää sun kanssa välit, mutta sä et halunnut olla mun kanssa missään tekemisissä. Te olitte muuttaneet sun poikaystävän kanssa vuokralle, ja kun mä menin äidillekin kylään, te ette koskaan tulleet sinne samaan aikaan kun mä. Mäkin jotenkin loukkaannuin sulle silloin. Mä muutin asumaan takaisin lähelle keskustaa palvelutaloon. Jossain vaiheessa me kuitenkin alettiin näkemään, eikä me puhuttu enää koskaan siitä riidasta. Ihan kuin sitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.
Vammaispalvelu oli löytänyt mulle paremman asunnon ja mä muutin sinne heti. Mä halusin koittaa olla tavis, mutta pian lääkkeet tulivat takaisin kuvioihin ja sekakäytin. Sä olit pian valmistumassa lähihoitajakoulusta ja sulla oli pari hyvää ystävää sieltä. En mä ollut niitä nähnyt, mutta sä aina puhuit niistä. Puhuit sä jo silloinkin, kun olit mulla töissä. Sulla ja sun poikaystävällä meni jotenkin huonosti ja mä en muista miten ja miksi, mutta se piti minuun jotenkin yhteyttä ja mä hengailin senkin kanssa.
Olithan sä sentään mun sisko ja nyt oltiin saatu selville, että Jukka oli valehdellut, vaikka mitä paskaa sulle ja meille, meidän perheelle. Mä suutuin niin paljon, että mä oisin voinut hakata sen jätkän jos mä oisin kyennyt siihen vaan joillain keinoin. Jotenkin te vaan jonkin ajan kuluttua palasitte yhteen, joka oli mun mielestä melko odottamatonta. Mä luulin, että teidän juttu ois jäänyt siihen, mutta ei. Sen joulun me vietettiin sun ja sun poikakaverin luona. Äiti oli sinä Jouluna opettanut suo valmistamaan kaikki Joulu ruuatkin. Se oli ihanin Joulu mitä muistan. Meillä oli niin lämmin, turvallinen ja rakkaudellinen henki silloin.
Te otitte koiran, dalmatialaisen. Ja sä valmistiut lähihoitajaksi. Me oltiin juhlistamassa sun valmistumista syömässä ravintolassa minä, sinä ja äiti. Vitsi miten ylpee mä olin susta. Pian sen jälkeen te erositte, kun sun poikaystävä oli pettänyt sua jonkun sun kaverin kanssa. Se sanoi sulle, ettei se rakasta sua enää. Just tollasia noi jotkut kusipäät on, pelkureita. Sitten tämä sun poikaystävä halusi erota. Sä masennuit täysin ja äiti vei sut lääkäriin. Lääkäri oli halunnut puhua äidin kanssa. Lääkäri oii sanonut, että sun on mentävä äidin luo, että kotiisi et saa palata. Jos et mee äidille, hän tekee M1-lähetteen. Sä suostuit menemään äidille. Äiti sai puhuttua sulle järkeä, että muutat äidin luo. Että myöhemmin voidaan katsoa muuta.
Äiti oli ollut lääkärillä, joka oli laittanut hänet eteenpäin, koska sillä oltiin epäilty massennusta. Sitten mä jouduin sairaalaan keuhkokuumeen takia ja mulla oli ollut sydämenpysähdys. Meillä oli kaikilla jotenkin ihan vitun sekavaa ja vaikeeta. Mä olin joku kuukauden silloin sairaalassa ja te äidin kanssa saitte pelätä mun kuolemaa. Kun mä pääsin sairaalasta pois, äiti jäi pian keskivaikean/ vaikean masennuksen takia sairaslomalle. Sä asuit kuukauden äidin kanssa. Jo kahden viikon kuluttua sä olit halunnut muuttaa omilles. Et sä halunnut aikuisena olla äidin helmoissa. Sä muutit omilles, äidin ehdoilla lähelle äitiä, joka tuntui ihan hyvältä ratkaisulta.
Sitten tämä sun poikaystävä oiskin halunnut sut takaisin. Onneksi sulla oli järkeä, ettet suostunut takaisin suhteeseen enää sen idiootin kanssa. Me oltiin vielä kerran extempore menossa sun kanssa baariin. Mä olin sun luona kylässä ja siellä me jo aloteltiin. Sitten me tultiin mun luo ja juotiin, popitettiin ja laittauduttiin. Pelleiltiin ja silloinkin valokuvattiin. Tilattiin taksi ja lähdettiin baariin. Me päästiin siihen eteen, kun me alettiin epäröimään ja sänky tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin baari. Me päätettiinkin lähteä kotiin nukkumaan.
Sä jäit sairaslomalle, sä olit töissä kotipalvelussa. Viimeisen kerran kun me nähtiin, sä tulit äidin kanssa mun luokse. Sä olit ihan oma itses mun mielestä. Mä kysyinkin sulta koska meet töihin ja sä vastasit mun mielestä, että viikonlopun jälkeen. Sä olit semmonen yhden sortin kynsilakkafriikki. Ja silloinkin sulla oli oma kynsilakka mukana. Sä lakkasitkin sun kynnet mun luona, niistä tuli mintun vihreät. Mä en edes muista halattiinko me, kun te lähditte. Yleensä me niin tehtiin.
Tuli päivä 16.10.2011. Se on ollut yksi elämäni kamalimmista päivistä. En tiedä kumpi on ollut pahempi, mun vammautuminen, vai sun itsemurha. Ehkä niitä ei voi verrata. Ehkä voikin. Molemmat koittivat riistää oman henkensä. Toinen onnistui siinä ja toinen jäi eloon. Mikä merkitys sillä on? Onko sillä merkitystä? Miksi sä onnistuit ja mä en? Joskus mä oon aatellut, että mä jäin kärsimään, kun vammauduin, enkä voi elää normaalia elämää enää, että munkin olisi kuulunut kuollla. Toisaalta mietin tuon olevan valhetta. Uskon, että meillä jokaisella, sinullakin oli jokin tarkoitus täällä maanpäällä. Ehkä sinulla on jokin tarkoitus siellä missä olet nytkin, jos olet missään. Haluan mä uskoa, että sun henki, eli sä olet jotenkin tässä jossain aika lähellä. Me ei vaan kuulla, nähdä eikä voida koskea sua.
Jotenkin mä oon vieläkin kiukkunen ja katkera sun tekemään päätökseen, sun ratkaisuun. Se miten se kostautui meidän perheelle, varsinkin meidän äidille. Sä et oo ikinä voinut tajuta mitä se konkreettisesti teki meille ja sulle se sun päätös. Lopullista. Se oli lopulliksta. Olisit helvetti päättänyt toisin. Olisit päättänyt vaikka pyytää apua. Mä en ymmärrä miten sä pystyit tekstaileman äidin kanssa loppuun asti kertomatta kuinka paha sun on ollut olla. Ja just se, mikset sä pyytänyt apua? Vaikka sä oisit tehnyt mitä, niin kuin se sun poikaystävä sanoo, että sä murtauduit sen faceen, luit viestit sieltä, olit viillellyt itseäsi. Ihan vitun sama, olisit pyytänyt apua!
Toisaalta mä koitan hyväksyä sun tekemän päätöksen. Koska se oli sun oma elämä ja sun oma päätös päättää sun elämä. Oot sä ainakin päättäväinen, moni ei tuohon pysty. Niin no olit sä monessakin asiassa päätöksiesi takana ja ne pitivät.
Mä pyydän anteeksi, kuinka olen monesti sua loukannut, henkisesti ja fyysisesti. Mä olen välillä ollut todella armoton suo kohtaan. Mä pyydän anteeksi, että olen kiristänyt suo sun vaitiolovelvollisuudella. Mä tunnen syvää häpeää ja syyllisyyttä siitä hetkestä asti, kun mä ja huumeet tutustuttiin. Koska silloin se tuttu isosisko Johanna häipyi. Astui esiin kusipää narkkari sisko, joka ei välittänyt mistään eikä kenestäkään yhtään mitään. Kunhan se Johanna sai huumeita, hinnalla millä hyvänsä. ANTEEKSI! Mä olisin niin halunnut halata suo vielä kerran. Mä vain sain koskettaa sun kylmää, elotonta, ruhjeista kättä. Jossa oli vielä ne mintun vihreät kynsilakat. Mitä mä haluaisin sanoa sulle vielä, mitä jäi sanomatta. Mä en varmaan koskaan sanonut sulle sitä, että mä rakastan suo ja rakastan edelleen ja ainiaan.
Nyt kun olen oikeastaan toipumassa sun kuolemasta, siitä on tänään kulunut tasan neljä vuotta. Mä elän taas, mä elän ilman huumeita. Se on varmaan ainut keino, miten mä voin sulle hyvittää mun käyttämisen. Aluksi musta tuntui, etten saa kokea hyvänolontunteita tai nauraa maha kippurassa ilosta, koska mun pitää surra ja olla surullinen. Mä tunsin huonoa omatuntoa siitä, etten ollutkaan enää niin surumielinen sun poismenon johdosta, vaan ajattelen että sä oot tässä mun kanssa. Nyt mä ymmärrän, että mun tarkoitus on elää ja nauttia mun omasta elämästä. Tämä on minun oma elämä ja vain minä teen minun oman elämäni päätökset. Minun päätökseni on elää, vaikka et olekaan enää täällä. Olet silti muistoissani ja sydämessäni, niin kauan kuin elän. Kiitos, että olet pikkusiskoni, ikuisesti!
