Suunnitelmia

Kyllä mulla on suunnitelmia ensi vuodelle. Haluaisin niiden toteutuvan, koska osaltaan ne suunnitelmat on toiveita saavuttaa asioita ja toteuttaa itsestään asioita, sekä kehittyä ihmisenä. On helppo tehdä suunnitelmia, kun tietää mitä elämältään haluaa, mutta onko minun niitä helppo toteuttaa minun kohdallani?

Kerronpa teille ensi vuoden suunnitelmistani. Ykkösenä listalla on elää hyvää elämää. Siihen kuuluu itsensä hoitaminen, päihdesairauden hoitaminen vertaistukiryhmien avulla. Fyysinen ja psyykkinen puoli, eli fysioterapia, hengitysfysioterapia ja psykoterapia. Olen myös aloittamassa vanhan harrastuksen uudelleen, Nia-tanssin. Tanssi varmasti vaikuttaa mieleen ja kehoon positiivisesti. Tähän hyvään elämään kuuluu myös rakkaudellinen parisuhde ja suhde on minun osaltani huono, ellen hoida itseäni monella eri elämän osa-alueella.

Nyt kun olen toipunut leikkauksesta, on aika ottaa kiinni treenikaudesta, kesäkuntoon. Viime kesänä olin hyvässä kunnossa. Pääsin lenkkeilemään jopa yksinkin kilsan lenkkejä. Ennen leikkaustani treenasin monta kertaa viikossa avustajanikin kanssa. Hän laittoi puntit käteeni, minä laitoin musat täysillä soimaan ja treenasin 30-60min kerrallaan.

Sitten työt. Kouluttauduin Invalidiliiton kautta kokemusasiantuntijaksi syksyllä 2017. Suoritin näytön Liedon Novidassa lähihoitaja opiskelijoille. Kerroin heille miten lähihoito on liittynyt elämääni ja miten se liittyy elämääni tänäpäivänä. Kerroin heille myös elämäntarinani.

Nyt olen päässyt mukaan päihdepuolelle tekemään kokemusasiantuntijan keikkaa, joka on ollut todella antoisaa ja mielenkiintoista. Nämä keikat jatkuvat ensi vuoden puolellakin. Toivon tietenkin myös lisää kokemusta kokemusasiantuntijana toimimisesta ja menisin mieluusti terveydenhuollon oppilaitoksiin ja muuallekin mihin mahdollisuudet kantavat.

Seuraava Invalidiliiton kokemuskouluttajien tapaaminen on 4.-5.5. Lahdessa. Olisi mahtava päästä tuonne mukaan. Näkisi tuttuja ja saisi uusia oppeja.

Kirjoitamme kirjaa minun elämästäni Linda Kanervon kanssa. Tietenkin edistytään askel kerrallaan, mutta pikkuhiljaa, koska meillä ei ole sovittua aikataulua, eikä kiire mihinkään. Linda on ihan huipputyyppi ihmisenä, kuin varmasti kirjoittajanakin!

Olisi myös kiva päästä bileisiin, keikoille ja ehkä joillekin festareillekin. Rakastan musiikkia ja tanssimista. Sitä, kuinka tuntea basso kehossa ja antaa palaa. Ilon ja ystävien hymyt kasvoilla tunnista toiseen ja kaikki tämä selvinpäin ja raittiiden ystävien kanssa.

Muutenkin ystävät ovat minulle tärkeitä ja haluan viettää heidän kanssaan aikaa. Minulla on hyviä, luotettavia ystäviä, jotka ovat myös tukena elämässä. Ihmissuhteet ja läheiset ovat henkireikäni. Kyllä piristää, kun näkee toisen tai kuulen toisen äänen. Lämmin halaus on meidän kesken tärkeää.

Eipä minulla mitään sen suurempia toiveita ole. Mutta kysymys kuuluu edelleen, miten ne kaikki toteuttaa? Moni noista olisi ihan helppo mennä vaan ja tehdä, mutta esteet. Millaista on elää, kun koko ajan elää vaarassa niin, ettei pysty tekemään kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia? Tai voin tehdä, mutta seuraavaksi kerron muutamia käänteitä, jotka voi muuttaa kaiken. Joita olen jo kokenut ja tulen varmasti vielä kokemaankin.

Koko hyvän elämän rakentuminen pysähtyy siihen paikkaan, kun sairastun. Ja kun sairastun, niin kuinka pahasti sairastun. Mikä sairaus minulle tulee. Joudunko sairaalaan, vai pystynkö olemaan kotona. Kun sairastun, fyysinen kuntoni romahtaa ja sitä mukaa myös pikkuhiljaa psyykkinen puolikin. Tästä on pitkä tie saada taas elämä tasapainoon.

Jos joudun sairaalaan, olen yleensä todella sairas. Minua sinne ei hevillä saa sairaalakammoni vuoksi. Minulla on myös paljon traumaattisia muistoja sairaalassaolo ajoilta.

Nyt en ole puoleentoista vuoteen ollut teho-osastolla keuhkoinfektioiden seurauksena, mutta ennen olin vuosittain. Kun jouduin teholle, olin myös nukutettuna joitakin aikoja ja sairaalareissut kestivät kuukauden. Tilanteen on pelastanut Tyksin yskityskone, joka on minulla kotona lainassa ja hengitysfysioterapia, sekä yöllä käyttämäni 2PV-laite.

Tässä minä menossa avopuolisoni ja 2PV-laitteen kanssa untenmaille:

 

Jos joudun sairaalaan, sillä ajalla ei saa kelan maksamia terapioita. Se on suuri syy myös sille miksi fyysinen ja psyykkinen kunto romahtaa. Toisaalta, jos makaa hengityskoneessa nukutettuna, ei sieltä paljon terapioida. Tottakai itse kehossa oleva tulehdus on suurin syy fyysisen kunnon romahtamiseen. Sairaalassa saa fysioterapiaakin, mutta ei se ole sama asia. Silloin perehdytään sairaalassa oleviin akuutteihin ongelmiin.

Psyykkinen puoli sairaalassa menee lujaa alamäkeä ja pelot nousevat pintaan. Yleisimpiä pelkoja ovat kuolemanpelko ja tukehtumisen tunteet. Ja se minun oma päähänpinttymä, olet taas sängyn vanki.

Myös päihdesairaus nostaa pintaansa sairaalassa, koska varsinkin teho-osastolla joudun käyttämään päihdyttäviä lääkkeitä erinäisistä syistä. Joudun aina myös vieroittautumaan niistä ja hyvin äkillisesti, mikä on hyvä asia mielestäni, koska aiemmin kierre on usein jatkunut siitä, ja käytin jo ennen sairaalaan joutumista. Nykyään asiat ovat onneksi toisin.

Ihmissuhteet ja parisuhde saavat melkoisen koitoksen sairaalaan joutuessani. Rakkaani ja läheiset pelkäävät ja joutuvat ajoittain pelkäämään kuolemaanikin. Minun rakas, läheiset ja ystävät ovat onneksi aina tukenani, kun sairastun. He viettävät kanssani hyvin paljon aikaa sairaalassakin.

Treenikaudet sairaalan jälkeen lähtee taas alkupisteestä. Lihasvoima ja tasapainon harjoitukset ovat ensin hyvin kevyitä ja siitä tavoite aina parempaan. Riippuu myös vähän siitä, kuinka hyvässä kunnossa olen sairaalaan joutuessani. Pitkä taival pelkkään peruskuntoon.

Monet keikat ja festarit on menetetty sairastamisen tai sairaalaan joutumisen vuoksi, niin kuin myös yksi etelän matkakin. Tosin onni onnettomuudessa, että jouduin päivä ennen Espanjan matkaa teho-osastolle, keuhkoni eivät kestäisi lentämistä, niin lääkärit minulle sanoivat.

En ole pessimisti, vaan hyvinkin optimistinen. Tämä kaikki on tapahtunut vuosittain toistuvasti. Tietenkin toivon ja pyrin siihen, että unelmani ja tavoitteeni toteutuisivat. Tämäkään ei aina ole minun käsissäni. Minun täytyy vaan hyväksyä elämä sellaisenaan kuin se tulee ja mentävä aina eteenpäin. Olen realistinen.

Vaikka jokainen ihminen voi sairastua ja joutua sairaalaan koska vaan, on minulla hyvin suuret prosenttimahdollisuudet joutua sinne usein perussairauksieni vuoksi. Haluan uskoa, että ensi vuosi menee hyvin, ehkä paremmin kuin tämä vuosi. Toivoa on!